27 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

² "Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:

³ niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,

⁴ eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.

⁵ Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.

⁶ Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.

⁷ Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.

⁸ Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

⁹ Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?

¹⁰ Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?

¹¹ Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

¹² Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?

¹³ Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

¹⁴ Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

¹⁵ Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

¹⁶ Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,

¹⁷ kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.

¹⁸ Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

¹⁹ Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

²⁰ Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

²¹ Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

²² Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

²³ Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."